Tietoja yrityksestä

FafeNenne on Raahessa toimiva yritys.

Yrittäjänä toimii Tiia Laurila, tuotekehittäjä ja muotoilun opiskelija.

Tarkoituksena on luoda laadukkaita ja kotimaisia tuotteita kotiin ja sisustukseen. Ideat syntyvät pääosin kotikaupunkini rakkaista maisemista. Kotimaisuus, laadukkuus, luontoystävällisyys ja tarpeen mukaan tuottaminen ovat lähellä sydäntäni.

Tuotteemme

Suunnittelen aina tuotteeni itse ja valmistan ne myös käsityönä itse,mikäli mahdollista tai teetän kotimaisilla valmistajilla.

Asiakkaina on usein paikallista tuotetta arvostavat raahelaiset, tai Raahesta poismuuttaneet asukkaat. Myös yksilöllistä käsinmaalattua tai -painettua tuotetta etsivät kääntyvät puoleemme tilaustuotteiden muodossa.

Jos olet kiinnostunut tuotteiden jälleenmyynnistä tai muusta yhteistyöstä, laita sähköpostia tai soita!

Tuotesuunnittelu ja kuvantekeminen ovat intohimoni.

Tarinani

Olen aina ollut innokas kuvantekijä. Opiskelin vuoden Taidegrafiikkaa ja paperinvalmistusta Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa vuosina 2000-2001. Tällöin pääsin myös osallistumaan kansainväliseen taidegrafiikan Miniprint-kilpailuun kahdella teoksellani. Tämä innosti jatkamaan taideharrastuksia.

Sairaanhoitajataustani rinnalla tein useamman vuoden käsinpainettuja ja -maalattuja tuotteita. Innostuin lähtemään yrittäjäkurssille, jonka jälkeen perustin toiminimen vuonna 2012. Suunnitteluinto kasvoi, ja suoritin tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon vuonna 2014.

Elämäntilanne muuttui vuonna 2019 ja lähdin opiskelemaan lisää, sairaanhoitajan erikoistumistutkinto ja elintapaohjaajan todistus olivat yhtä aikaa muotoilijan opiskelun kera työn alla. Graafinen suunnittelu, digitaalinen muotoilu sekä palvelumuotoilu ja valokuvaus ovat tällä hetkellä "tapetilla" suunnittelutyössäni. Intohimoni on kuitenkin kauniin kotikaupunkini miljööstä kumpuavat tuotteet sekä henkilöhahmojen piirtäminen.

Kesällä osallistuin Raahen käsityöläismyymälän järjestämään Raahe-tuote kilpailuun, jossa juliste+korttiyhdistelmäni "Sumujen Raahe" valittiin voittajaksi. Tämä tuote löytyy nyt myös verkkokaupasta, sekä Raahen Kuutostiimistä.